Vuove-Insinöörit Oy

Viemäriverkostojen vuotovesimittaukset

Vuove-Insinöörit Oy tekee viemäriverkostojen vuotovesitutkimuksia koko Suomen alueella.

Käytämme tutkimuksissa kehittämäämme alkuperäistä Vuove-menetelmää, jossa mitataan sekä virtaamaa että veden laatua kaivoon tulevista linjoista. Menetelmä on ollut käytössä jo noin kolmekymmentä vuotta.

Vuove-menetelmän lisäksi käytämme vuotovesien etsinnässä tarvittaessa ja tilanteesta riippuen apuna kehittämäämme Verkostovahtia ja uutuustuotteena pilottivaiheessa olevaa Vuove-Luotainta.

Tutustu menetelmään
Menetelmästä

VUOVE-MENETELMÄ

AMMATTITAITOA JO VUODESTA 1995

Järjestelmän nimi Vuove tulee sanoista vuotovesi. Menetelmän tarkoituksena on kartoittaa viemäriverkostoon sisään vuotavien vesien määrää ja etsiä mahdollisimman tarkkaan vuotoveden purkautumiskohdat. Vuotovesimäärä kartoitetaan tehdyn suunnitelman mukaisesti. Mittapiste on useimmiten risteyskaivo, jolloin samasta pisteestä saadaan tietoa mahdollisimman monesta suunnasta.

Mittaukset toteutetaan kokonaispalveluna. Kerätty mittausdata analysoidaan ja tuloksista laaditaan raportti, joka sisältää mittausalueen kartan, tulosten kuvauksen ja valokuva-aineiston. Mittauksissa kerätty ja analysoitu data tallennetaan pilvipalveluun, josta asiakas voi tallentaa aineiston omiin järjestelmiinsä ja tiedostoihinsa.

Ote raportista

  • Punainen ympyrä on vuotava kaivo.
  • Sinisestä ympyrästä lähtevä punainen viiva tarkoittaa kiinteistöä, josta tuli vuotovettä.

Raportissa ilmoitetaan vuotomäärät alueittain ja merkittävästi vuotavien alueiden vuodon syyt pyritään selvittämään mahdollisimman tarkasti.

Ote Vuove-raportista
Ote raportista

Muita Vuove-menetelmän käyttömahdollisuuksia

Menetelmää voidaan käyttää myös puhdasvesivuotojen paikallistamiseen, jos osa vuotavasta vedestä kulkeutuu viemäriverkostoon. Menetelmällä on löydetty useita puhdasvesivuotoja, vaikka niiden olemassaoloa ei ole tiedetty tutkimusaikana. Jos vuodon tiedetään olevan olemassa, mutta sen sijaintia ei tiedetä, voidaan kentällä liikkua nopeasti laatumittausten avulla.

Vuove-menetelmää voidaan käyttää myös viemäriverkostoon päätyvien muiden vesien ja nesteiden purkautumiskohtien paikallistamiseen. Menetelmällä voidaan selvittää esimerkiksi meri-, joki- tai järviveden pääsyä viemäriverkostoon sekä paikallistaa verkostoon päässeen öljyn purkautumiskohtia.

Verkostovahti

VERKOSTOVAHTI

Aloitimme Verkostovahdin kehittämisen noin 15 vuotta sitten. Huomasimme, että joka paikkaan Suomessa ei aina ehdi mittaamaan sopivan sateen sattuessa. Siksi tarvittiin verkostoon asennettava Vahti.

Verkostovahti on akkukäyttöinen ja se asennetaan tarkastuskaivon lähtevään putkeen. Asennusta varten kaivoon ei tarvitse laskeutua, ja jo 250 mm:n (25 cm) pystyputki riittää laitteen asentamiseen. Verkostovahti soveltuu siis myös pieniin tarkastuskaivoihin. Lähtevän putken tulee olla vähintään M200-kokoinen. Mittauksia on tehty myös B1500-putkissa, eikä huomattavasti suurempikaan putkikoko ole este.

Verkostovahtia vuokrataan asiakkaalle. Vuove-Insinöörit Oy hoitaa asentamisen, tulosten raportoinnin, akun vaihdot, mahdolliset huollot ja laitteen poistamisen mittauspisteestä mittausjakson lopussa.

Verkostovahti mittaa veden laatuparametrit ja mm. pinnankorkeuden kahden sekunnin välein ja vie niiden keskiarvot rekisteriin 10 minuutin välein. Tallennusväliä voidaan muuttaa asetuksista, mutta oletuksena se on 10 minuuttia.

Verkostovahti lähettää mittausdatan palvelimelle kerran vuorokaudessa. Mittaustietojen lisäksi lähetyksen yhteydessä välittyvät laitteen toimintaa kuvaavat tiedot, kuten akun varaustaso, kentän voimakkuus ja lähetetyn datan määrä. Mittaustuloksista saadaan virtaama, putken täyttösuhde sekä Vuove-menetelmän mukainen vuotoprosentti jokaiselle tallennusvälille. Oletuksena tulokset tallennetaan 10 minuutin välein.

Tuloksena saadaan virtaama, putken täyttösuhde ja vuotoprosentti Vuove-menetelmän mukaisesti tallennusvälein (oletuksena 10 min.).

YLIVUOTOMITTAUS

Verkostovahtia käytetään myös ylivuotomittauksissa. Tässä etuna on se, että ylivuotavan veden määrän lisäksi saadaan veden vuotoprosentti. Näin tiedetään minkä tyyppistä vettä ylivuodosta luontoon pääsee.

HULEVESIVERKOSTO

Hulevesiverkostossa laitteen avulla voidaan seurata mm. putken kapasiteetin riittävyyttä sateilla.

PINTAVALUNNAT

Verkostovahdin avulla voidaan seurata myös alueiden pintavaluntojen suuruutta. Tällöin laite asennetaan esim. ojarumpuun.

Esimerkkikaavio Vahtimittauksesta

Kaavio havainnollistaa selkeästi sateiden vaikutuksen virtaamaan [l/s] ja vuotoprosenttiin.

Esimerkkikaavio Vahtimittauksesta
Esimerkkikaavio Vahtimittauksesta
Uusin kehitysprojekti

Vuove-Luotain

Vuove-Luotain on Vuove-Insinöörit Oy:n uusin kehitysprojekti. Luotain on suunniteltu paikallistamaan vuotokohtia tarkastuskaivojen väliltä sekä tunnistamaan vuotavia sivulinjoja ja ilman tarkastuskaivoa liitettyjä kiinteistöviemäreitä.

Luotain lähetetään yläjuoksulta viemäriin, jossa se ajelehtii vapaasti virran mukana. Kulkiessaan luotain mittaa 200 ms:n välein mm. veden laatua Vuove-menetelmän mukaisesti sekä pinnankorkeutta. Myöhemmin laitteeseen on tarkoitus lisätä myös kuvausominaisuus.

Luotain havaitsee matkallaan tarkastuskaivot. Näin tiedetään laitteen eteneminen ja mitattu data voidaan kohdistaa verkoston oikeille kohdille. Ajon tuloksena saadaan vuotoprosentit verkoston eri kohdista ja lisäksi tarkastuskaivojen väleiltä myös keskivirtaamat.

Halutussa kohdassa verkostoa luotain otetaan kiinni ja mittaustiedot puretaan langattomasti puhelimella tai tabletilla.

200 ms mittausväli
Kaivot luotain havaitsee tarkastuskaivot matkallaan
Langaton mittaustietojen purku puhelimella tai tabletilla